sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

UFO-viinaa

Juhannuksesta selvittiin, mutta viinaa jäi hieman yli. Koska karkkiviinat ovat silloin tällöin ihan kivoja, ajattelinpa tehdä testin pinkkien UFO-karkkien soveltuvuudesta viinaan.

UFOt hyökkää
Tuumasta toimeen ja makuuniin, säkillinen UFOja mukaan ja kotio. Tässä kohtaa tajusin taas kuinka hyödyllinen väline mortteli on, ja kuinka paljon nakertaa kun sellaista ei ole - murskaus piti hoitaa karkit muutamaan muovipussiin käärittynä ja kattilan pohjalla hakaten.

UFOt eivät voineet aavistaa maan asukkien julmuutta keittiössä
Osa jäi ehkä hieman isoiksi, mutta eipä tuo mitään - koska aika oli kortilla ja viinan piti olla juomakelpoista mielellään viimeistään reilun tunnin tai puolentoista päästä, otettiin avuksi kattila.
Heitin aluksi vettä sinne lorauksen pohjalle ja sitten karkkimurskat perään, levy vaihteli ykkös- ja kolmosasentojen välillä sulatuksen ajan, varoin ettei soosi lähtisi kiehumaan ja sokeri sitä kautta kenties palamaan - se ei tekisi maulle hyvää, kokemusta on hedelmäturkkarin polttamisesta.

Aikaa taisi mennä ehkä parikymmentä minuuttia - puolisen tuntia kunnes kaikki karkit olivat sulaneet, ja oli aika kaataa ne Leijonan sekaan. Viinaa oli noin nelisen desiä, karkkia mahtui siis noin desin verran vielä pulloon. Muutama minuutti armotonta ravistelua ja jääkaapin kautta pakkaseen jäähtymään.

Shotti
Tuotos onnistui jopa paremmin kuin uskalsin toivoa, karkkien tuttu maku ja potku löytyy myös viinasta, ja ne peittivät täysin Leijonan oman maun sekä potkun. Eihän se ole räikeän pinkkiä kuten se "oikea UFO-shotti", mutta liekö tuolla väliä kun maku on se joka ratkaisee?
Tätä tulee varmasti tehtyä vielä uudelleenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti